Kaikilla on nykyään kiire – te tuntuu olevan maailman paras syy lähes kaikkeen ja kaikessa. Kävin pitkän keskustelun itseni kanssa ja pohdin onko minulla todella aina kiire – ja päädyin tarkastelemaan mihin aikani päivässä kuluu – teenkö oikeita asioita ja mihin aikaani käytän – havainnot olivat melko karuja. Siitä alkoi kiireen kesyttämisprojekti. Olen myös edelleen sitä mieltä että ihmisellä on aikaa siihen mihin hän haluaa aikaa käyttää. Tärkeintä on tässäkin oivaltaa että mitä haluan kiireelle tehdä. Osa meistä tarvitsee kiireen tunnun pysyäkseen aikatauluissa ja tunteakseen itsensä tarpeelliseksi. Kiire syntyy usein huonosti organisoiduista töistä ja tehtävistä – näin oli myös omalla kohdallani. Oli pakko miettiä haluanko auttaa asiakkaita jotka eivät maksa laskujaan ja vievät paljon aikaa ja energiaa.
Koska sinä olet viimeksi pitänyt kiireen kesytystuokion – suosittelen lämpimästi. Saatat yllättyä.